"Kun joku läheinen lakkaa palvelemasta Jehovaa"
Kirjoitus on julkaistu Vartiotornissa 01.09.2006 sivuilla 17-21.

Kun joku läheinen lakkaa palvelemasta Jehovaa

Jehovan palveleminen ja Vartiotorniseuran palvonta ovat kaksi eri asiaa. Usein todellisuudessa on kyse siitä, että joku yksilö ei halua palvoa nykyistä ”kultaista vasikkaa”, Jehovan todistajien järjestöä tai Vartiotorniseuraa. Jokainen joutuu jossain vaiheessa valitsemaan Jehovan palvonnan ja vasikanpalvonnan välillä. Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä (Apt. 5:29)

MARK ja Louise ovat ]ehovan to­distajia. Rakkautta ja huolenpitoa osoittaen he antoivat lapsilleen opetusta Jumalan sanasta, kuten Raamattu neuvoo kristittyjä vanhempia tekemään (Sa­nanlaskut 22:6; 2. Timoteukselle 3:15). Surul­lista kyllä kaikki heidän lapsensa eivät vartut­tuaan jatkaneet ]ehovan palvelemista. "Sy­däntäni riipaisee, kun ajattelen hairahtuneita lapsiani", sanoo Louise. "Miten voisin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun kerran minusta tuntuu niin pahalta päivästä toi­seen? Kun toiset puhuvat pojistaan, kurkkua­ni kuristaa ja minun täytyy pidätellä kyyne­leitä."

Tässäkin puhutaan ”Jehovan palvelemisesta”, vaikka aivan ilmeisesti tarkoitetaan ”järjestön palvontaa”.

Kun joku päättää lakata palvelemasta ]eho­vaa ja hylätä Raamatun viitoittaman elä­mäntavan, uskolliset perheenjäsenet tuntevat yleensä suurta tuskaa. "Rakastan siskoani hy­vin paljon", sanoo Irene. "Tekisin mitä vain, jotta hän palaisi ]ehovan luo!" Maria, jonka veli käänsi selkänsä ]ehovalle ja alkoi harjoit­taa moraalittomuutta, sanoo: "Tämä on ollut minulle rankkaa, koska hän on ollut muuten kaikin puolin ihana veli. Kaipaan häntä eri­tyisesti perhejuhlissa."

Eivät kaikki Järjestöstä lähtijät harjoita moraalittomuutta, eivätkä kaikki menetä uskoaan Jehovaan. Useimmat pettyvät Järjestöön ja siihen, miten ihmisiä kohdellaan siinä. Ihmetyttää tuo maininta ”perhejuhlista”, eihän meillä Jehovan todistajilla ole moniakaan perhejuhlia, kun kaikki on kiellettyä. Tulee mieleen vain ehkä hääpäivä ja jotkut koulun päättäjäisjuhlat, esim. ylioppilasjuhlat. Tuo vouhotus perhejuhlien haikailusta on suurta hämäystä ja puppua. Ei niitä ole. (Toki monet kaipaavat niitä, mutta ihan toisesta syystä). Yksi kysymys, mikä vaatii vastauksen, on tämä: ”Tekisin mitä vain, jotta hän palaisi Jehovan luo”. Miksi hän ei sitten tee sitä? Hänhän ei tee elettäkään saadakseen sukulaisen ”takaisin”, kun hän ei edes puhu tämän kanssa. Tuo on tyhjä sana vain: ”mitä vain”. Propagandaa pahimman laatuisena.

Miksi se tuntuu niin pahalta?

Miksi lapsen tai jonkun muun läheisen me­nettäminen hengellisessä mielessä aiheuttaa niin syvää surua kristityille perheenjäsenille ja sukulaisille? Koska he tietävät, että ikui­nen elämä paratiisimaassa luvataan Raama­tussa niille, jotka pysyvät uskollisina Jehoval­le (Psalmit 37:29; 2.Pietarin kirje 3:13; Ilmes­tys 21:3-5). He odottavat saavansa nauttia paratiisin siunauksista yhdessä puolisonsa, lastensa, vanhempiensa, sisarustensa ja las­tenlastensa kanssa. Heistä tuntuu todella pa­halta ajatella, että heidän rakkaansa, jotka ovat lakanneet palvelemasta Jehovaa, saatta­vat jäädä niistä osattomiksi. Lisäksi kristityt ymmärtävät, että Jehovan lait ja periaatteet ovat hyödyksi nykyistäkin elämää ajatellen. Siksi heidän sydäntään särkee, kun he nä­kevät läheistensä kylvävän siementä, joka tuottaa varmasti karvaan sadon. (Jesaja 48:17, 18; Galatalaisille 6:7, 8.)

Lapsen ”menettäminen” on harhaanjohtava sanonta. Lapsi, joka lähtee Järjestöstä, ei automaattisesti ala karttaa niitä sukulaisia, jotka ovat vielä Jehovan todistajia. Se on täsmälleen päinvastoin. Tiukasti Vartiotorniseuran ohjeista kiinni pitävät karttavat Järjestöstä lähtijää eivätkä edes puhu tämän kanssa moneen vuoteen. Tämä on valitettavaa, koska Raamatusta ei löydy karttamiselle mitään perusteita. Korinttilaiskirjeen kohtahan ei puhu ”erotetuista” vaan vielä mukana olevista Jehovan todistajista, jotka viettävät kaksoiselämää. Tarkistetaan tämä asia Raamatusta. Kirjoitin teille kirjeessäni, että lakkaisitte olemasta haureellisten seurassa. En tarkoittanut kokonaan tämän maailman haureellisten tai ahneiden ja kiristäjien tai epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Muutoinhan teidän olisi lähdettävä pois maailmasta. Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa. Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevia, kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne.” (1. Kor. 5:9-13). Siis huomaa tämä: ”lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä”. Ei tuossa puhuta erotetuista eikä varsinkaan eronneista. Tuo karttamissääntö on aivan tuulesta temmattu. Vartiotorniseura yrittää tukahduttaa viimeisetkin rippeet ihmisten ”luonnollisesta kiintymyksestä”, mikä vallitsee verisukulaisten välillä, ellei sitä tukahduteta. Niinpä tämä tilanne vallitsee nykyisin jehovantodistajien keskuudessa: Mutta tiedä tämä, että viimeisinä päivinä tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä. Sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, suuriluuloisia, pöyhkeitä, rienaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä… (2. Tim. 3:1-3)

 Ihmisen, joka ei ole koskaan itse kokenut tällaista menetystä, voi olla vaikea ymmärtää, kuinka musertavalta se voi tuntua. Se vaikut­taa oikeastaan jokaiseen elämänalueeseen. "Tuntuu aina vain vaikeammalta olla ko­kouksissa ja katsella vierestä, kun vanhemmat nauravat ja juttelevat lastensa kanssa", sanoo Louise. "Jokaista onnellista tapahtumaa var­jostaa tyhjyyden tunne niiden vuoksi, jotka eivät ole mukana." Eräs kristitty vanhin muis­telee neljän vuoden ajanjaksoa, jolloin hänen vaimonsa tytär ei ollut tekemisissä heidän kanssaan. Hän kertoo: "Usein nekin hetket, joiden olisi pitänyt olla onnellisia, olivat vai­keita. Jos annoin vaimolleni lahjan tai vein hänet jonnekin mukavaan paikkaan viikon­lopuksi, hän alkoi yleensä itkeä, koska hänel­le tuli mieleen, että hänen tyttärensä ei ollut jakamassa iloamme."

Kokouksissa vanhemmat nauravat usein opetettua naurua ja hymyilevät opetettua hymyä. Mikään tunne ei ole enää aitoa jehovantodistajien piirissä. Me kaikki olemme enemmän tai vähemmän tunnevammaisia, kun vuosikaudet on tolkutettu vain sitä, että Sydän on kaikkea muuta petollisempi ja toivoton. Kuka voi tuntea sen? Minä, Jehova, tutkin sydämen, koettelen munuaiset, niin, antaakseni jokaiselle hänen teittensä mukaan, hänen menettelyjensä hedelmän mukaan. (Jeremia 17:9,10) Tuo sydämen ”petollisuus” on tietenkin asia, jota täytyy pitää silmällä, mutta ei se sitä tarkoita, etteivätkö ihmisen tunteet, olivatpa ne sitten myönteisiä tai kielteisiä, olisi oikeutettuja. Nuo hymyt ovat tulosta ”hymykursseista”, joita palveluskokouksissakin pidetään.

 Reagoivatko tällaiset kristityt turhan voi­makkaasti? Eivät välttämättä. Ihminen luo­tiin ]ehovan kuvaksi, joten he saattavat näin reagoidessaan oikeastaan jossain määrin hei­jastaa hänen ominaisuuksiaan (1. Mooseksen kirja 1:26, 27). Kuinka niin? Muistatko, miltä ]ehovasta tuntui, kun hänen kansansa Is­rael kapinoi häntä vastaan? Psalmit 78:38-41 osoittaa, että ]ehova tunsi mielipahaa ja tus­kaa. Silti hän kärsivällisesti varoitti ja kuritti heitä ja antoi heille kerran toisensa jälkeen anteeksi, kun he katuivat. ]ehova on selvästi kiintynyt luomuksiinsa, "kättensä työhön", eikä herkästi hylkää heitä (Job 14:15; Joona 4: 10, 11). Hän istutti ihmisiin kyvyn tuntea sa­manlaista uskollista kiintymystä, ja varsinkin perheenjäsenten välinen side voi olla erityi­sen luja. Ei siis ole yllättävää, että ihmiset ovat murheissaan, kun he hengellisessä mielessä menettävät jonkun rakkaansa.

On tietysti ikävää, jos lapset valitsevat toisenlaisen elämäntien kuin aikuiset, tai päinvastoin. On oikein tuntea murhetta tästä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kenenkään pitäisi alkaa karttaa ketään. Ajatellaanpa Jehovan esimerkkiä tästä. Kun hänen kansansa jatkuvasti kapinoi ja teki epäjumalia itselleen, Jehova oli kärsivällinen. Ja senkin jälkeen, kun hän oli poistanut Israelilta erityisaseman, hän rakasti kansaansa ja antoi yksilöille mahdollisuuden palvoa häntä. Jehova ei karta ketään, ei edes väärän uskonnon palvojia, jos nämä toimivat oikein. Tästä on hyvä erimerkki Niniven tapaus, kun Joona saarnasi heille. Jehova osoitti suurta armoa näille, vaikka nämä eivät olleetkaan Jumalan kansaa.

 Tällainen menetys on tosiaan pahimpia koetuksia, joita tosi kristityt voivat kohdata (Apostolien teot 14:22). Jeesus sanoi, että hä­nen sanomansa vastaanottaminen jakaisi per­heitä (Matteus 10:34-38). Jakautumista ei ai­heuta Raamatun sanoma itsessään. Sen ai­heuttavat ei-uskovat tai uskostaan luopuneet perheenjäsenet, jotka torjuvat tai hylkäävät kristillisyyden tai jopa vastustavat sitä. Voim­me kuitenkin olla kiitollisia siitä, että Jehova on antanut uskollisilleen keinot selvitä eteen­sä tulevista koetuksista. Jos sinä olet hengelli­sessä mielessä menettänyt jonkun rakkaasi, mitkä Raamatun periaatteet voivat auttaa si­nua kestämään surusi ja tuntemaan jälleen iloa ja tyytyväisyyttä?

Nyt kyllä Vartiotorni syyllistää väärät ihmiset. Perheitä eivät jaa erotetut tai eronneet vaan itsepintaiset tunnevammaiset Jehovan todistajat, jotka paaduttavat sydämensä ja tahallisesti kadottavat ”luonnollisen kiintymyksen”. Huomaa, että tuo sana on käännetty juuri siitä kreikkalaisesta sanasta, joka tarkoittaa sukulaisten välistä rakkautta. Ja mitä Jeesus sanoi vihollisten rakastamisesta? Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun on rakastettava lähimmäistäsi ja vihattava vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne pojiksi, koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille. Sillä jos rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mikä palkka teillä on? Eivätkö veronkantajatkin tee samoin? Ja jos tervehditte ainoastaan veljiänne, mitä poikkeuksellista teette? Eivätkö kansakuntien ihmisetkin tee samoin? Teidän on siis oltava täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. (Matt. 5:43-48) Jos Jeesuksen opetuksen mukaan meidän piti rakastaa jopa vihollisia, miten paljon enemmän läheisiä ihmisiä, sukulaisia. Lähimmäisenrakkaus on yksi huomattava piirre Jeesuksen opetuksissa. Eivätkö erotetut sukulaiset kuulu siis lähimmäisiimme? Jos he eivät kuulu lähimmäisiimme eikä edes vihollisiimme, mihin ryhmään he kuuluvat?

Selviytymiskeinoja

"Rakentamalla itseänne - - pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa." (Juudaan kirje 20, 21.) Kenties olosuhteesi ovat sellaiset, ettet voi täl­lä hetkellä tehdä mitään läheisesi auttamisek­si. Sinä kuitenkin voit ja sinun pitäisi rakentaa itseäsi ja uskollisia perheenjäseniäsi. Veronica, jonka kolmesta pojasta kaksi jätti totuuden, sanoo: "Minua ja miestäni muistutettiin, että jos me pidämme itsemme hengellisesti vah­voina, edellytyksemme ottaa poikamme vas­taan, kun he tulevat järkiinsä, ovat parhaat mahdolliset. Mitähän tuhlaajapojalle olisi ta­pahtunut, jos hänen isänsä ei olisi ollut otta­massa häntä vastaan?"

Olipa ihmeellistä, että tässä yhteydessä puhuttiin tuhlaajapojan isästä. Jos tuhlaajapojan isä olisi toiminut Vartiotorniseuran opetusten tapaan, hän olisi mennyt piiloon, kun näki poikansa tulevan takaisin. Eihän tämä isä tiennyt siinä vaiheessa, oliko poika muuttunut vai tuliko pummaamaan lisää rahaa. Eikä Isä kieltäytynyt puhumasta poikansa kanssa, kun tämä tuli takaisin. Isä oli aidosti iloinen nähdessään poikansa pitkästä aikaa. Isä rakasti poikaansa EHDOITTA toisin kuin Brooklynistä tulleet ohjeet sanovat. Jehovan todistajien piirissä kaikki on ehdollista. Olet jonkun ystävä niin kauan kuin toimit täysin Vartiotorniseuran keksittyjen ohjeiden mukaan. Mutta annas olla, jos poikkeat asteenkaan ”oikeasta” suunnasta, sinut hylätään, vaikka et olisi tehnyt mitään Raamatun vastaista.

 Jotta pysyisit hengellisesti vahvana, uppou­du hengellisiin toimiin. Jatka Raamatun sään­nöllistä, syvällistä tutkimista ja käy kristilli­sissä kokouksissa. Tarjoudu auttamaan toi­sia seurakuntaan kuuluvia sen mukaan kuin olosuhteesi sallivat. Tällainen toiminta voi toki aluksi tuntua vaikealta. Veronica muiste­lee: "Ensireaktioni oli, että tahdoin vetäytyä omiin oloihini kuin haavoittunut eläin. Mut­ta mieheni halusi ehdottomasti, että nouda­tamme hyvää hengellistä ohjelmaa. Hän piti huolen siitä, että kävimme kokouksissa. Kun koitti konventin aika, konventtiin menemi­nen ja ihmisten kohtaaminen kysyi minulta valtavasti rohkeutta. Ohjelma kuitenkin veti meitä lähemmäs ]ehovaa. Aivan erityisesti konventti vahvisti uskollisena pysynyttä poi­kaamme."

Jos olisin teini-ikäinen, sanoisin tähän: ”Just joo”. ”Siistiä”. Nyt tyydyn vain toteamaan, että tuo on se vakiotoimintamalli, kun halutaan ihmiset olemaan ajattelematta mitään. Niin paljon touhua ja sähläämistä, että pää on lopulta ihan tyhjä ajatteluun. Tämä on pahinta laatua ”mielen manipulointia”. Asia käännetään muualle niin, ettei sitä näy. Kun jollain on ikävä sukulaistaan, koska häntä ei saa tavata Vartiotorniseuran ohjeen mukaan, hänen täytyy ajatella vieraita ihmisiä ja mennä koputtelemaan näiden ovien taakse. Tälläkö rauhoitetaan se jäljelle jäänyt pienenpieni osa omaatuntoa, joka yrittää vaimeasti huutaa, että ei ketään ihmistä saa hylätä? ”Hengellisiin toimiin uppoutuminen” saa ihmisen muuttumaan kylmäksi robotiksi, joka tietoisesti haluaa hylätä tunteensa. Mitäpä noilla aidoilla luonnollisilla tunteilla tekee, kun kerran sydän on aina petollinen. Näin on meistä useimmat saatu uskomaan. Emme noudata Jeesuksen mallia elämässämme. Hän oli kiinnostunut kaikista ihmisistä. Ei hän laatinut listaa niistä, joita tuli karttaa. Paavali totesi saman asian. Hän toimi aidosti oikein. Tulkaa minun jäljittelijöikseni, niin kuin minä olen Kristuksen jäljittelijä. (1. Kor. 11:1)

 Aiemmin mainitun Marian mielestä erityi­sen suureksi avuksi on ahkeroiminen kenttä­palveluksessa. Parhaillaan hän auttaa neljää ihmistä saamaan tietoa Raamatusta. Laura­-niminen sisar sanoo: "Minua kylläkin itket­tää edelleen joka päivä, mutta kiitän ]eho­vaa siitä, että vaikka en ole menestynyt lastenkasvatuksessa yhtä hyvin kuin jotkut muut vanhemmat, minulla on Raamatun täy­dellinen sanoma, joka voi auttaa perhei­tä näinä viimeisinä päivinä." Ken ja Elea­nor, joiden aikuiset lapset ovat jättäneet seurakunnan, järjestivät asiansa niin, että he saattoivat muuttaa alueelle, jossa tarvi­taan kipeästi Valtakunnan julistajia, ja aloittaa kokoaikaisen palveluksen. Tämän ansiosta he pystyvät näkemään asiat oikeissa mittasuh­teissa eivätkä joudu kokonaan surun valtaan.

Oman omantunnon lepyttämistä on tuollainen yltiöpäinen kenttäpalvelus silloin, jos ei pidetä edes yhteyttä omiin sukulaisiin. Raamattu varoittaa tällaisesta asenteesta: Totisesti jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan niistä, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa. (1. Tim. 5:8) Jos joku ei pidä huolta omaisistaan, hän on pahempi kuin ne, joilla ei ole uskoa. Tämä on vakava asia. Huolenpitoa on tietysti fyysinen huolenpito (ruoka, vaatteet jne.), mutta yhtä tärkeää on henkinen huolenpito. Ilman henkistä huolenpitoa ihminen sairastuu.

 Älä luovu toivosta. Rakkaudesta sanotaan: "Kaikki se toivoo." (1. Korinttilaisille 13:7.) "Kun lapsemme jättivät totuuden tien, ajatte­lin, että se oli sama kuin jos he olisivat kuol­leet", kertoo edellä mainittu Ken. "Mutta sen jälkeen kun sisareni kuoli, näkemykseni muuttui. Olen kiitollinen siitä, että lapseni ei­vät ole kirjaimellisesti kuolleet ja että ]ehova pitää heille edelleen ovea auki, jotta he voisi­vat palata hänen luokseen." Kokemus onkin osoittanut, että monet, jotka ovat jättäneet to­tuuden, tulevat aikanaan takaisin. (Luukas 15:11-24.)

On tietysti hienoa, jos joku palaa takaisin, mutta jos se tapahtuu PELKÄSTÄÄN siksi, että hänelle ei muussa tapauksessa edes puhuta, se on väärästä vaikuttimesta tehty ratkaisu. Sillä ei olisi mitään todellista merkitystä Jehovan kannalta. Jehova näkee sydämiin, hän tietää, kuka on hänen mieleisensä ihminen.

 Taistele itsesyytöksiä vastaan. Erityisesti vanhemmilla voi olla taipumusta miettiä menneitä ja katua sitä, etteivät he joissain ti­lanteissa toimineet eri tavalla. Hesekielin 18: 20 kuitenkin osoittaa, että ]ehova pitää syn­nintekijää itseään vastuullisena väärästä va­linnastaan - ei hänen vanhempiaan. On kiin­nostavaa, että vaikka Sananlaskujen kirjassa puhutaan monessa kohtaa vanhempien vel­vollisuudesta kasvattaa lapsiaan oikein, siinä on yli neljä kertaa enemmän kohtia, joissa lapsia neuvotaan kuuntelemaan ja tottele­maan vanhempiaan. Lapsilla on siis velvolli­suus ottaa vastaan epätäydellisten vanhem­piensa raamatullinen valmennus. Sinä luulta­vasti kasvatit lapsiasi niin hyvin kuin tuolloin taisit. Vaikka silti ajattelisitkin, että teit joita­kin virheitä ja että ne tosiaan olivat oma vika­si, se ei välttämättä tarkoita, että juuri ne sai­vat läheisesi jättämään totuuden. Oli miten oli, jossittelulla ei saavuta mitään. Ota virheis­tä opiksesi ja päätä, ettet enää toista niitä. Ru­koile lisäksi Jehovalta anteeksiantoa (Psalmit 103:8-14; Jesaja 55:7). Suuntaa sitten katseesi tulevaisuuteen, älä menneeseen.

Katseen suuntaaminen tulevaisuuteen on toki tärkeää, mutta miksi katsetta ei suunnata nykyhetkeen ja oikaista omaa kieroutunutta menettelyä. Miksi ei jo tänään luotaisi uudelleen niitä suhteita, jotka on pantu poikki sukulaisten keskuudessa?

 Suhtaudu kärsivällisesti toisiin. Toisten voi olla vaikea tietää, miten he voisivat parhaiten rohkaista tai lohduttaa sinua, varsinkin jos he eivät itse ole koskaan olleet samanlaisessa ti­lanteessa. Sitä paitsi ihmiset pitävät eri asioi­ta rohkaisevina ja lohduttavina. Niinpä jos joku sanoo jotakin, mikä pahoittaa miele­si, sovella Kolossalaiskirjeen 3:13:ssa olevaa apostoli Paavalin neuvoa: "Kestäkää jatkuvas­ti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan."

Valituksen aihetta on tosiaan paljon niitä kohtaan, jotka hylkäävät sukulaisensa. Miksi emme antaisi anteeksi kaikille, tekivätpä he mielestämme vääriä ratkaisuja? Eihän meillä ole tuomiovaltaa. Jumala ja Kristus hoitavat sen homman. Meidän ei ole tarpeen tuomita ketään.

 Kunnioita Jehovan järjestelyä kurin antami­seksi. Jos perheenjäsenesi tai sukulaisesi on saanut kuritusta seurakunnalta, muista, että tämä on osa Jehovan järjestelyä ja että se koi­tuu kaikkien - myös väärintekijän - parhaak­si (Heprealaisille 12:11). Vastusta siksi kaiken­laista taipumusta kritisoida vanhimpia, jotka käsittelivät asiaa, tai heidän tekemiään pää­töksiä. Muista, että parhaisiin tuloksiin pääs­tään, kun asiat hoidetaan Jehovan tavalla, kun taas Jehovan järjestelyjen vastustaminen vain lisää ahdinkoa.

Jehovan järjestelyjä on kunnioitettava ehdottomasti. Ja ne järjestelyt on esitetty Raamatussa. Meidän ei pidä mennä yli sen mitä on siihen kirjoitettu. Ihmistekoiset säännöt ovat usein virheellisiä ja taakkoina ihmisille. Jeesuksen tarjoama elämäntapa sisälsi kevyitä asioita. Älä mene yli sen, mikä on kirjoitettu (1. Kor. 4:6) Ja Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:29,30) Monet säännöistämme ovat todellisuudessa fariseusten kaltaisten ihmisten aikaansaannosta. Näistä Jeesus varoitti näin:  Sitten Jeesus puhui ihmisjoukoille ja opetuslapsilleen sanoen: ”Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuutuneet Mooseksen istuimelle. Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. (Matt. 23:1-4)

Kun Israel oli vapautettu Egyptistä, Mooses toimi säännöllisesti tuomarina (2. Moosek­sen kirja 18:13-16). Päätös, joka oli yhden osapuolen kannalta myönteinen, oli toden­näköisesti toisen kannalta kielteinen. Jotkut olivat siis arvatenkin pettyneitä Mooseksen päätöksiin. Hänen ratkaisujensa arvostelemi­nen saattoi joissakin tapauksissa olla osasyy­nä siihen, että hänen johtoaan vastaan kapi­noitiin. Jehova kuitenkin käytti Moosesta johtamaan kansaansa, eikä Hän rankaissut Moosesta vaan nimenomaan kapinoitsijoita ja niitä heidän perheittensä jäseniä, jotka tu­kivat kapinointia (4. Mooseksen kirja 16:31­35). Me voimme ottaa opiksemme tästä. Kun ne, joilla nykyään on teokraattista valtaa, te­kevät päätöksiä, pyrimme kunnioittamaan niitä ja toimimaan niiden mukaisesti.

Vartiotorniseura tulkitsee usein Mooseksen aseman virheellisesti. Raamatun mukaan Jeesus on ”suurempi Mooses”, ja asiat pitää suhteuttaa tähän tosiasiaan. Uskollinen ja ymmärtäväinen orja tai hallintoelin eivät kuvaa Moosesta pienimmässäkään määrin.

 Delores muistelee, että hänen oli vaikea säi­lyttää tasapainoinen näkemys, kun seurakun­ta kuritti hänen tytärtään. Hän kertoo: "Mi­nua auttoi se, että luin yhä uudelleen kirjoi­tuksia, jotka käsittelivät Jehovan järjestelyjen järkevyyttä. Kokosin puheista ja kirjoituksista erilliseen muistikirjaan sellaisia kohtia, jotka auttaisivat minua kestämään ja jatkamaan eteenpäin." Jäljellä on vielä yksi tärkeä selviy­tymiskeino.

Monen muunkin on ollut vaikeaa säilyttää ”tasapainoinen” näkemys seurakunnan ”kurittamisesta”, kun siinä tapahtuu niin paljon vääryyksiä ja suoranaisia oikeusmurhia.

 Puhu tunteistasi. Saattaisi olla hyvä uskou­tua yhdelle tai kahdelle ymmärtäväiselle ys­tävälle, joihin luotat Valitse silloin sellai­sia ystäviä, jotka auttavat sinua säilyttämään myönteisen asenteen. On myös varmasti erit­täin hyödyllistä "vuodattaa sydämensä" ru­kouksessa Jehovalle.* (Psalmit 62:7,8.) Miksi? Koska hän ymmärtää täysin, miltä sinusta tuntuu. Sinusta saattaa esimerkiksi tuntua epäoikeudenmukaiselta, että sinun täytyy ko­kea niin suurta tuskaa - ethän sinä ole jättä­nyt Jehovaa. Kerro tunteistasi Jehovalle ja pyydä, että hän auttaisi sinua näkemään ti­lanteen siten, ettei se tuottaisi niin paljon tus­kaa (Psalmit 37:5).

Monilla on se ongelma, ettei löydy yhden yhtäkään luotettavaa ihmistä, jolle voi puhua. Vanhimmat usein kivittävät saman tien, riippuen asiasta.

 Ajan myötä pystyt luultavasti käsittelemään tunteitasi paremmin. Älä sillä välin anna pe­riksi ponnisteluissasi miellyttää taivaallista Isääsi, äläkä koskaan ajattele, että ponnistelu­si menevät hukkaan (Galatalaisille 6:9). Muis­ta, että jos jättäisimme Jehovan, meillä olisi silti ongelmia. Toisaalta kun pysymme uskol­lisena hänelle, hän auttaa meitä kohdates­samme koetuksia. Voit luottaa siihen, että Jehova ymmärtää, miten vaikeassa tilantees­sa olet, ja antaa sinulle jatkuvasti voimaa oikeaan aikaan niin paljon kuin tarvitset. (2. Korinttilaisille 4:7; Filippiläisille 4:13; Hep­realaisille 4:16.)